Päiväkerho

ti 18.1. klo 8.45 – 11.45

Päiväkerhon toimisto

Leikin lumoa ja hiljaisuutta
Päiväkerhot ovat seurakunnan järjestämää kristilliseen arvopohjaan perustuvaa varhaiskasvatusta alle kouluikäisille lapsille.

Lapsesta välittäminen, lapsuuden ilon kokemukset ja lapsen hengellisen herkkyyden vaaliminen ovat päiväkerhon ydintä. Päiväkerho tukee lapsen uskoa ja kokemusta siitä, että seurakunta on hänen kristillinen kotinsa.

Päiväkerho tarjoaa monipuolisia lapsen kasvua tukevia virikkeitä. Kerhossa tutustutaan kristinuskon perusasioihin ja Raamatun kertomuksiin, samalla kirkkovuoden juhlat tulevat tutuksi, toisten lasten kanssa touhutaan leikkien, laulellen, askarrellen ja ulkoillen, syödään omat pienet eväät, vietetään satuhetkiä ja ennen kaikkea iloitaan siitä, että ollaan lapsia. Ohjaajina toimivat koulutetut ja ammattitaitoiset lastenohjaajat.

Päiväkerhot kokoontuvat
Kerhot kokoontuvat kaksi kertaa viikossa 3 tunnin ajan seurakuntakodin päiväkerhotiloissa ja Kirkkopuistossa.

tiistaina ja perjantaina klo 8.45-11.45
tiistaina ja torstaina klo 12.30-15.30

Päiväkerhon lukukausimaksu on 20 e.

Vapaita kerhopaikkoja voi kysellä lastenohjaajilta! Tervetuloa mukaan!


Järjestäjä

Kälviän seurakunta