Toiminta

Tule mukaan toimintaan!

Seurakunta haluaa tarjota hengellisen kodin kaiken ikäisille, kodin jossa on turvallista olla.

Tervetuloa tutustumaan ja osallistumaan, virkistymään, rakentumaan hengellisesti ja kokemaan yhteyttä. Tarjolla on myös monenlaisia tehtäviä, joissa voit seurakuntalaisena antaa oman panoksesi.

Kälviän seurakunnan toiminta 20.2.- 26.2.2020

Laskiaissunnuntai Jumalan rakkauden uhritie
Sunnuntain suomenkielinen nimi tulee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltäymyksen aika.
Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Mutta juuri tällä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan. Jumalallinen rakkaus voittaa antaessaan itsensä alttiiksi kuolemaan asti. Tarvitsemme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Vapahtaja kysyy myös meiltä itsemme alttiiksi antamista Jeesuksen seuraamisessa.
Tekstit: Ps. 31:2–6; Jer. 8:4–7; 1. Kor. 13 tai Gal. 2:19-21; Joh. 12:25–33


JUMALANPALVELUKSET
SU 23.2. klo 11 Luontokirkko Pohjakallion laavulla, Vuolteella (Kunkaantie 442). Kauppinen, Poutanen. Partiolaisten keittämät nokipannukahvit. Omat eväät ja istuinalusta mukaan. Muutama penkki löytyy paikan päältä. Tienvarressa joitakin pysäköintipaikkoja tai yhteislähtö Karhukorvenjärveltä (Kunkaantie 565) klo 10.30 kävellen metsäteitä/-polkuja pitkin laavulle.
Yhteiskyyti Luontokirkkoon lähtee klo 10.30 seurakuntakodin pihalta kuljetusapua tarvitseville.

SEURAKUNNAN VIIKKO
TO 20.2. klo 13 Nurilan diakonia- ja lähetyspiiri Lähimmäisen kamarilla. Klo 13 Naisten tarinatuokio kodalla, huom. paikka. Klo 14 Hartaus Pihlajakodilla. Klo 18 Pernu-Maunumäen diakonia- ja lähetyspiiri Helinä ja Tarmo Karhulalla, Asujamaantie 72.
SU 23.2. klo 18.30 Hyvän Paimenen ilta srk-kodilla. Miia Kallio, Erkki Murtomäki ja Esko Herronen, musiikki Janne Salmela, Miia ja tytöt. Kahvit ja arpoja klo 18.
TI 25.2. klo 9 Miesten aamupraatit Lähimmäisen kamarilla. Klo 11-13 Hernekeittolounas ja laskiaispullakahvit srk-kodilla. Hernekeittoa myydään astioissa myös kotiin vietäväksi. Klo 12 Kleemolan diakonia- ja lähetyspiiri Raija ja Pentti Korpijärvellä, Mäntösaari 2.
KE 26.2. klo 13 Hartaus Leporannassa, vierailee Kirkonkylän diakonia- ja lähetyspiirin väkeä.
Tulossa: To 27.2. klo 17.30 Kristittyjen yhteinen rukousilta Lähimmäisen kamarilla.

DIAKONIA
TO 20.2. Ei päivystystä diakoniatoimistossa.
PE 21.2. klo 14 Ystäväpalvelun tapaaminen Lähimmäisen kamarilla.

LÄHETYS
Pernun kivinavettakirppis, Kälviäntie 10, avoinna talviaikaan ma ja pe klo 11-17.

MUSIIKKI
TO 20.2. klo 12 Hopeahapsien ja klo 18.30 kirkkokuoron harjoitukset srk-kodilla.

PERHEET
SU 23.2. klo 11 Luontokirkko Pohjakallion laavulla, Vuolteella (Kunkaantie 442).
Tarjolla Sanaa, Säveltä, Siunausta, Partiolaisten keittämät nokipannukahvit. Omat eväät, lumiolosuhteista riippuen pulkka, liukuri ja istuinalusta mukaan. Yhteislähtö Karhukorvenjärveltä (Kunkaantie 565) klo 10.30 kävellen metsäteitä/-polkuja pitkin laavulle. 
KE 26.2. Ei Perhekerhoa, talviloma.

PÄIVÄKERHOT
Vko 9 Ei päiväkerhoja, talviloma.

PARTIO
Vko 9 Ei partiota, talviloma.

MUUTA
Eeron uudistamia potkukelkkoja myytävänä diakonia- ja lähetystyön hyväksi, isoja ja pieniä. Tiedustelut Leenalta p. 050 3147 375.



Seurakunta facebookissa 

Lisää tapahtumia ja toimintaa löydät tapahtumakalenterista