Partio

Partio

Valokuva: Jukka Mansikkamäki

Partiolaiset kokoontuvat viikoittain Kälviän seurakuntakodin takana olevalla kodalla tai ennalta sovitussa paikassa vapaaehtoisten ohjaajien kanssa.
Partiossa tehdään oman ikäkauden aktiviteettaja, joissa opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta, toimeliaisuutta ja vastuun kantamista samalla pitäen hauskaa!

Partiolupaus

Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa ‘sudenpennun’ ihanteita ja olla avuksi toisille.

Sudenpennut

ovat 7–10-vuotiaita partiolaisia. Leikit, seikkailut ja tarinat ovat viikoittain kokoontumisten aiheena. Sudenpentujen ohjelmaan kuuluvat myös jäljet ja askeleet, merkkejä on yhteensä 35.

Seikkailijat

ovat 10–12-vuotiaita. He opettelevat perustaitoja ja retkeilevät. Ohjelmaan kuuluu taitomerkkejä sekä partiotaitokisoihin osallistumista. Retkikeittimet, ensiapu, rakentelu ja solmut tulevat tutuiksi.

Vapaaehtoisia ohjaajia kutsutaan mukaan,
jotta uusia ryhmiä voidaan perustaa ja kaikki partiosta innostuneet lapset, nuoret ja aikuiset saadaan harrastuksen pariin.

Kälviän seurakunta toimii taustayhteisönä Kälviän Metsäveikot ry:n järjestämälle partiotoiminnalle.

Valokuva: Jukka Mansikkamäki

Lisätietoja:

Klapuri Sirpa

Nuorisotyönohjaaja
050 3147 372
Kälviän seurakunta
Nuorisotyö