Kohtaamisia ruuan äärellä
Syödään yhesä -tapahtumat tuovat seurakuntalaiset saman päivällispöydän ääreen
Teksti: Jari Kolmonen
Kälviän seurakunta aloittaa kevään aikana yhteisöruokailut. Syödään yhesä -tapahtumien tarkoituksena on lisätä yhteisöllisyyttä ja tuoda seurakuntalaisia samaan pöytään, syömään yhdessä. Yksi Kälviän seurakunnan strategisista valinnoista on ”yhesä”.
Idea yhteisistä ruokailuista syntyi viime keväänä, kun seurakunnassa mietittiin, miten voitaisiin lisätä ihmisten kohtaamisia.
Tälle vuodelle on varattu määrärahaa ruokailujen toteuttamiseen. Syödään yhesä -tapahtumissa ruokailu on maksutonta – vapaaehtoinen maksu kerätään Kälviän seurakunnan diakoniatyön hyväksi ja ruokakulujen kattamiseksi.
Kevätkauden kalenteriin on varattu kolme Syödään yhesä -ruokailutapahtumaa: helmi-, maalis- ja huhtikuun ensimmäisinä keskiviikkoina (5.2., 5.3. ja 2.4.) pöytä on katettu päivällisaikaan kello 16–18.
Tapahtuman kohderyhmänä ovat kaikki; toivomme mukaan lapsia, nuoria, keski-ikäisiä, vanhuksia, lapsiperheitä, yksinäisiä ja kaveriporukoita. Paikalla tapahtumassa on aina joitakin seurakunnan työntekijöistä. Tapahtumassa ei ole muuta ohjelmaa kuin ruokailu.
Ensimmäisellä kerralla tarjolla on makaronilaatikkoa porkkanaraasteen kera.
Syödään yhesä
ke 5.2. klo 16–18
Kälviän seurakuntakodin ruokasalissa
22.1.2025 10.26