Uutiset

Lauluveikkojen ystäväkuoro vastavierailulle

Julkaistu: 26.06.2019

Kokkolan Lauluveikkojen ystäväkuoro, sekakuoro Wiener Sängerrunde Wienistä, vierailee Kokkolassa heinäkuussa ja konsertoi Kokkolan kirkossa. Kuoro kävi Kokkolassa ensimmäisen kerran vuonna 1989. Kirkkokonsertin lisäksi kuoro esiintyy Kokkolan iltatorilla ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.

Sekakuoron Wiener Sängerrunde perusti Karl-Hans Straßl vuonna 1978. Hän oli kuuluisan itävaltalaisen säveltäjän ja kuoronjohtajan professori Leo Lehnerin oppilas. Karl-Hans Straßl johti kuoroa aina vuoteen 2000. Tämän jälkeen kuoronjohtajana on toiminut hänen poikansa Karl-Gerhard Straßl.

Tunnuslauseen, Singen kann jeder – jokainen osaa laulaa , mukaan kuorossa on tänä päivänä 50 kunnianhimoista laulajaa. Kuoro esittää kotimaista ja ulkomaista hengellistä musiikkia alkuperäiskielellä, kuten motetteja, messuja ja oratorioita sekä nykymusiikkia. Kuoro on tehnyt yli 20 vierailua ympäri Eurooppaa ja vieraillut myös Etelä-Afrikassa ja Kiinassa.

Kokkolan konsertissa kuoro esittää muun muassa osan Heilig Schubertin Saksalaisesta messusta, Beethovenin Jumalan kunnia luonnossa sekä Mozartin Ave verum corpus . Saksalaiskuoron vierailun käytännön järjestelyistä vastaavat Kokkolan Lauluveikot, Kokkolan kaupunki ja Kokkolan suomalainen seurakunta.

Konsertti Kokkkolan kirkossa ke 10.7. klo 20.00.
Ohjelma 10e.

 

Kokkolan Lauluveikkojen ystäväkuoro, Wiener Sängerrunden vierailu on odotettu vastavierailu Lauluveikkojen joulukuussa 2016 toteuttamaan Wienin konserttimatkaan.