Kirkkojen ovet avautuvat
Kirkkoon voi kokoontua 20-50 henkilöä 10 henkilön kuplissa

Kokkolan seurakuntayhtymän seurakuntien jumalanpalveluksiin voi taas osallistua paikan päällä. Kirkkoihin voi kokoontua 10 henkilön kuplissa eli ryhmissä. Kaikkiaan kirkossa voi olla 20-50 henkilöä, kirkon koosta riippuen. Eri kuplat käyttävät omia sisäänkäyntejään. Kirkkoihin tulijat ohjataan oikeista ovista omille paikoilleen. Kokkolan suomalaisessa ja ruotsalaisessa seurakunnassa jumalanpalveluksiin on ennakkoilmoittautuminen. Pienemmissä seurakunnissa yhteystiedot kerätään terveys-viranomaisia varten sisään tullessa. Seurakunnat striimaavat jumalanpalveluksia verkkoon jatkossakin, joten niitä voi seurata myös kotoa.
Lastenleireillä voi 21. kesäkuuta alkaen jälleen yöpyä. Kaikkien yli 12-vuotiaiden on käytettävä kasvomaskeja leireillä sisätiloissa.
Leireillä noudatetaan muutoinkin erityistä huolellisuutta. Lisäksi noudatetaan seurakuntayhtymän laatimia leiri- ja koronaturvallisuusohjeistuksia.
Kirkollisten toimitusten eli kaste- ja häätilaisuuksien sekä hautaan siunaamisten osallistujamäärä pysyy ennallaan. Niihin voi sisätiloissa osallistua 10 henkilöä ja ulkotiloissa 50 henkilöä. Seurakunnan tiloissa järjestettävissä yksityistilaisuuksissa, kuten kaste- ja hääjuhlissa, enimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä. Kirkkoherranvirastot palvelevat edelleen vain puhelimitse ja sähköpostilla.
Ohjeet ovat voimassa 22. kesäkuuta saakka. Tartuntatilannetta seurataan koko ajan, ja ohjeita muutetaan tarpeen vaatiessa.
Eija Ahokangas
16.6.2021 11.51