Kuvakoosteessa nuoria ja kirjainpaloista tehtyjä tekstejä.

 

Nuoret

Kälviän nuori seurakunta kutsuu sinua rippikoulun käynyt nuori mukaan iloiseen meininkiin. Sinulle on tarjolla paikka hyvässä porukassa, iloiten ja kädet ristissä yhteistä matkaa tehden kohti Taivaan kotia. Ristin tie vie perille!   

Olkkarijameja ja taivaallisia treffejä = nuortenillat

Nuortenillat ovat perjantaisin tai lauantaisin seurakuntakodin Olkkarissa, se on monelle nuorelle kuin toinen koti. Iltojen ohjelmassa on yhdessä olemista ja jakamista, raamattuopetusta, yhteislaulua, rukousta, naurua ja iloa, yhteinen iltapala.

Isoskoulutus

Isoskoulutus on nuorteniltojen lisäksi täsmäkoulutusta ryhmänohjaajan tehtäviin ripareilla ja varhaisnuorten leireillä. Koulutukseen ovat tervetulleita rippikoulun käyneet nuoret. Koulutukseen sisältyy leirejä, iltakokoontumisia, nuorteniltoja ja erilaisia vastuutehtäviä. Koulutus alkaa syksyllä ja päättyy keväällä.

Isoskoulutus eli  ISKO pitää sisällään kokoontumisia (n. 1x/kk, nuorteniltoja, leirejä ja donkkistalkoita). Käytyäsi koulutuksen, pääset isoseksi riparille ja/tai lastenleireille. 

Tapahtumat ja leirit

Teemme yhteisiä retkiä tapahtumiin (esim. Kokkola-Gospel ja Maata Näkyvissä -festarit). Nuorten omia leirejä on muutaman kerran vuodessa. Hiihtolomalla on ollut tapana tehdä nuorten oma lähetysreissu Viteleen, Karjalaan.

Nuorisotyönohjaaja on nuoria ja heidän perheitään varten. Huolien, murheiden, ilon ja onnenhippusten kanssa käänny rohkeasti Sirpan puoleen.

Tulevia tapahtumia

ISKO – ISOSKOULUTUS JA -TOIMINTA
Nyt on aika ilmoittautua ISKOon eli isoskoulutukseen ja -toimintaan. ISKO pitää sisällään kokoontumisia (noin 1 krt/kk:ssa, nuorteniltoja, leirejä ja donkkistalkoita). Käytyäsi koulutuksen, pääset isoseksi riparille ja/tai lastenleireille. 

ISKO-ilmoittautuminen tästä. Linkki sulkeutuu 30.8. klo 23.59.

Valitse ilmoittautumislomakkeella ryhmäsi:

  • ISKO-ilmoittautuminen uudet
  • ISKO-ilmoittautuminen vanhat


25.–26.9. ISOSTEN JA NUORTEN LEIRI Vasikkasaaren leirikeskuksessa
Leiri on isoskoulutuksessa mukana oleville MUST, ja isoskoulutuksessa mukana oleville ilmainen. Muille osallistujille leiri maksaa 15 e. Ilmoittaudu leirille 10.8. klo 9–11.9. klo 23.59 välisenä aikana tästä


MAATA NÄKYVISSÄ
20.–22.11.2026 Maata Näkyvissä -festarit Turussa. Festarireissun hinta on 60 euroa (sis. festariliput, majoituksen koulun lattialla omalla patjalla ja ruokailut festareilla)! Seurakunta tarjoaa kyydin Kälviän seurakunnan nuorille. Haaveilemme, että saamme Maata näkyvissä -festareille tänä vuonna mukaan bussilastillisesta kälviäläisiä nuoria.

Festaripaketin todellinen hinta on 108 e + kyyti, mutta seurakunta sponsoroi jokaista kälviäläistä nuorta 48 eurolla ja ilmaisella kyydillä.

Huom! Ilmoittautuminen on sitova ilmoittautumisajan päätyttyä. Festarireissu laskutetaan kaikilta ilmoittautuneilta, vaikka joutuisi perumaan reissun ilmoittautumisen päätyttyä. Festareiden järjestäjä laskuttaa seurakuntaa jokaisesta ilmoittautuneesta, jolloin reissun peruttajalle hinta on 108 euroa. Mikäli et pääsemään lähtemään, ja varasijoilla ei ole halukkaita lähtijöitä, on ilmoittautuneen itse etsittävä tilalleen toinen lähtijä. Osallistumismaksu lähetetään laskutussähköpostiosoitteeseen ilmoittautumisajan päätyttyä.

Ilmoittautumiset 30.9. mennessä tästä


Lisätietoja reissusta Sirpa Klapurilta, p. 050 3147 372.

Lisätietoja tapahtumastaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Tennareihin puetut jalat astelevat matalassa lätäkössä, kuva: Joona Kerola.
 

Lisätietoja