Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Yhteyttä otetaan seurakuntavirastoon, jonne voi joko soittaa tai tulla käymään.
Mitä asioita liittyy hääjärjestelyihin?
Seurakunta palvelee hääjärjestelyissä vihkimiseen liittyvissä asioissa. Ensimmäiseksi on syytä varata kirkko ja sopia avioliiton esteiden tutkinta seurakunnasta. Se tapahtuu pääsääntöisesti siten, että avioliittoon aikovat käyvät yhdessä seurakuntavirastossa allekirjoittamassa asiaan kuuluvat asiakirjat. Avioliiton esteiden tutkintaa pyydettäessä täytyy kihlaparin pystyä todistamaan henkilöllisyytensä, ota siis mukaan henkilöllisyystodistus.
Kirkon voi varata seurakuntavirastosta myös puhelimitse tai sähköpostilla. Avioliiton esteiden tutkinnanLinkki avautuu uudessa välilehdessä voi tehdä myös sähköisen asiointipalvelun kautta.
Mikäli haluaa tietyn päivän ja kellonajan vihkitilaisuudelleen, kannattaa ottaa yhteyttä kuukausia ennen H-hetkeä. Lyhyelläkin varausajalla (alle 1 kk) Kälviän kirkosta kyllä löytyy aikoja.
Pappi ja kanttori ottavat yhteyttä noin kuukausi ennen vihkitilaisuutta. Toivomme myös, että vihkiparit ottavat yhteyttä hyvissä ajoin, ellei seurakunnasta ole ehditty ottaa yhteyttä.
Lisätietoa häiden järjestämisestä