Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lapset saavat tulla, Jeesus sanoit niin.
Vapahtajan luokse kaikki kutsuttiin.
Vaikka toiset meitä estäisivätkin, sinä kutsut: Tulkaa mielin iloisin.
Kutsut yksinäiset, pienet, pelokkaat. Sinä jokaiselle rakkautta jaat.
Sinä pois et häädä meluisiakaan.
Kaikki saavat jäädä, kaikki huomataan.
Sinä meitä siunaat. Sinä kuuntelet.
Syliin tahdot ottaa kaikenkokoiset.
(Lasten virsi 84)
Sinä äiti, isä, huoltaja. Olet lapsellesi kaikkein tärkein. Perheessänne todeksi eletty turvallinen arki kantaa lasta elämässä eteenpäin. On tärkeää saada tulla hellyydellä nähdyksi äidin ja isän ja muiden turvallisten aikuisten silmissä. Sylissä kasvaa aikuiseksi, muista erillisenäkin arvokkaaksi omaksi itsekseen. Varhainen vuorovaikutus, hoivan ja huolenpidon kohteena oleminen vahvistaa lapsessa ja meissä kaikissa kokemusta Pyhästä ja Jumalasta. Seurakunta tukee perheesi hyvinvointia ja hengellistä kasvua toiminnallaan.
Perhepuisto kokoontuu seurakuntakodin vieressä Kirkkopuistossa klo 10.00-12.00.
Kevään 2023 toiminta aloitetaan 11.1. Perhepuisto on auki parillisen viikon keskiviikkona.
Puisto on perheiden avoin kohtaamispaikka, jossa saa leikkiä ja touhuta vapaasti ja ennen kaikkea tutustua muihin perheisiin.
Perhepuistoon voi ottaa mukaan omat eväät, seurakunta tarjoaa kahvin, teen ja mehun. Kodan pihalla on mahdollisuus paistaa omia eväsmakkaroita nuotiolla. Myös mikro löytyy ruokien lämmitystä varten.
Perhekerho on avoin kohtaamispaikka perheille seurakuntakodilla parittoman viikon keskiviikkona klo 10.00-12.00.
Syskyn 2023 toiminta aloitetaan syyskuussa.
Tärkeintä on yhdessäolo ja juttelu samassa elämäntilanteessa olevien kanssa ja että lapsille löytyy leikkiseuraa. Perhekerho alkaa yhteisellä alkuhartaudella ja loppuu yhteiseen ruokailuun (aikuiset 4 e ja lapset 1 e).
Syksyn 2023 avoimet puistot alkavat syyskuun alussa Kirkkopuistossa joka torstai klo 9.00-11.00
Avoin puistotoiminta tarjoaa matalankynnyksen maksutonta tukea lapsiperheiden arkeen. Toimintaa ohjaavat lastenohjaajat. Toimintaan voivat osallistua 2 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat alle kouluikäiset lapset. Puistotoiminnassa lapsilla on mahdollisuus osallistua ohjattuun ulkoiluun ja siellä tapahtuvaan lasten väliseen leikkiin säällä kuin säällä. Lapselle voi pakata mukaan pienet retkieväät.
Puistoon otetaan 8 lasta/puistokerta. Ilmoittautuminen lastenohjaajille edeltävän viikon aikana.
Lapsiparkki järjestetään syksyllä 2023 perjantaisin klo 17.00- 20.00
Lapsiparkki on avoinna kaikille 1-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Vapaaehtoiset, turvalliset ja luotettavat aikuiset huolehtivat lapsista sillä aikaa kun vanhemmat hengähtävät hetken, käyvät kaupassa tai antavat aikaa parisuhteelle.
Lapsiparkkiin otetaan kerrallaan 8 lasta. Maksu on 2 e/lapsi sisältäen iltapalan. Maksu maksetaan tasarahana lapsiparkkiin tullessa.
Ilmoittautuminen on viimeistään perjantaita edeltävänä keskiviikkona lastenohjaajille.
Jumalanpalvelusta vietetään sunnuntaisin kirkossa klo 10, johon perheet ovat tervetulleita. Seurakuntakodinpuoleisen lehterin alapuolella on Lastenpaikka, josta löytyy erilaista tekemistä kirkkohetkeen muun muassa kirjoja, leluja, pehmopalat, värikyniä ja paperia.
Perhekirkko on erityisesti lapsiperheille suunnattu jumalanpalvelus, jota vietetään silloin tällöin sunnuntaina klo 11. Katso tarkemmat ajankohdat tapahtumakalenterista.
Toimintaa toteutetaan myös sosiaalisessa mediassa. Liity joukkoon Facebookissa!
Kälviän seurakunnan Varhaiskasvatus ja PerhetyöLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kälviän seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kälviän seurakunta
Kälviän seurakunta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä