Uutislistaukseen

Valkoinen rauhankyyhky, jolla Ukrainan värinen sini-keltainen oksa nokassaan, kämmenten päällä.

Rauhankellot soivat ja rukoushetkiä rauhan puolesta järjestetään kautta Suomen

24.2.2022 17.29

Lukuisat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat järjestävät tänään torstaina kello 19 rukoushetkiä rauhan puolesta, ja kirkoissa soitetaan rauhankelloja.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat rohkaisivat tähän torstaiaamuisessa viestissään, kun uutiset kertoivat Venäjän hyökänneen Ukrainaan. Kirkkoihin voi mennä hiljentymään, sytyttää kynttilän rauhan puolesta ja keskustella seurakunnan työntekijän kanssa. Tiedot kirkkojen rukoushetkistä löytyvät seurakuntien verkkosivuilta. 

Esimerkiksi Helsingissä seurakunnat soittavat rauhankelloja klo 19, jonka jälkeen monissa kirkoissa järjestetään rukoushetkiä rauhan puolesta. Lisäksi kaupunkilaisia kutsutaan torjumaan sodan synnyttämää pimeyttä kynttilöiden voimalla. Helsingin Tuomiokirkon portaille voi sytyttää kynttilän rauhan, Ukrainan, ukrainalaisten ja kaikkien niiden puolesta, joita sota tavalla tai toisella koskettaa. Turun tuomiokirkossa pidetään rukoushetki suomeksi ja ruotsiksi jo klo 18. Kirkko on avoinna klo 19:ään hiljentymistä varten.

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen puhuu rukoushetkessä Mikkelin tuomiokirkossa, Kuopion piispa Jari Jolkkonen Kuopion tuomiokirkossa, Oulun piispa Jukka Keskitalo Oulun tuomiokirkossa ja Tampereen piispa Matti Repo Tampereen tuomiokirkossa. Helsingin piispa Teemu Laajasalo pitää iltahartauden torstaina 24.2. Yle Radio 1:ssä klo 18.50, ja se on kuunneltavissa myös Yle Areenasta: Iltahartaus: piispa Teemu Laajasalo, Helsinki | Audio Areena (yle.fi). Porvoon piispa Bo-Göran Åstrand puhuu ruotsinkielisessä radiohartaudessa Yle Vegassa torstaina klo 19.15. Arkkipiispa Tapio Luoma puhuu hartaudessa perjantaina 25.2.2022 kello 6.50 Yle Radio 1:ssä. 

Kirkko tarjoaa keskusteluapua 

Ukrainan sota aiheuttaa myös Suomessa syvää huolta ja ahdistusta. Suomen evankelis-luterilainen kirkko tarjoaa lohtua, apua ja henkistä tukea tarvitseville. Useat seurakunnat tarjoavat mahdollisuuden keskusteluun ja hiljentymiseen. Kirkko tarjoaa lisäksi valtakunnallista keskusteluapua verkossa. Keskusteluapu evl.fi/kirkonkeskusteluapu ja palveleva puhelin (0400 221 180) on avoinna joka päivä klo 18–24. Kirkko on myös mukana Sekasin-chatissa, joka tarjoaa keskusteluapua nuorille. Palvelussa nuoret voivat käydä läpi heille tärkeitä asioita koulutetun päivystäjän kanssa. Chat on avoinna arkisin klo 9–24 ja viikonloppuisin klo 15–24.

Kirkon Ulkomaanapu tukee hätäavun toimittamista konfliktista kärsiville ihmisille. Hätäapua annetaan tarpeiden pohjalta yhdessä eurooppalaisten kumppanijärjestöjen kanssa. Käytännössä apu on esimerkiksi ruoka-apua, lämmikkeitä ja muita perustarvikkeita. Konfliktin pelätään pakottavan ihmiset jättämään kotinsa. Kirkon Ulkomaanapu seuraa tarkasti tilanteen kehittymistä paitsi Ukrainassa, myös laajemmin Euroopassa. Ks. myös Ukrainan sota - Kirkon Ulkomaanapu

Ortodoksinen kirkko liittyy vetoomukseen

Myös Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous on kehottanut seurakuntiaan liittymään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen vetoomukseen rauhankelloista. Ortodoksiset seurakunnat tiedottavat rukouspalvelusten ajankohdista omilla kanavillaan. Esimerkiksi Uspenskin katedraalissa järjestetään rukoushetki rauhan puolesta tänään torstaina klo 17, ja kellot soivat sielläkin klo 19.

Myös Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) julkaisi eilen rauhanvetoomuksen, jossa vedottiin maailman johtajiin, jotta nämä tekisivät kaikkensa rauhan ja sovinnon puolesta.
Suomen Ekumeeninen Neuvosto vetoaa johtajiin rauhan ja sovinnon puolesta - evl.fi

Teksti ja kuvat: Kirkon viestintä