Uutislistaukseen

Nimikkolähetti Virpi Otieno vierailee Kälviällä

Vuoden alusta Kälviän seurakunnan nimikkolähettinä aloittanut Virpi Otieno vierailee ensimmäistä kertaa Kälviällä.

Lähetystyöntekijä Virpi Otieno.Tiistaina 17. toukokuuta Virpi Otienoa voi tavata sekä päivä- että iltatilaisuudessa Kälviän seurakuntakodilla.

Kello 13 alkavassa kevätpäivässä Otieno kertoo lähetyskuulumisia Keniasta. Tilaisuudessa kerätään kolehti Otienon työn tukemiseksi. 

Iltakuudelta kahveilla alkavassa Sanaa ja Siionin kannelta -tilaisuudessa mukana ovat Virpi Otienon lisäksi Erkki Keski-Rahkonen, Jiska Gröhn sekä Gospelkuoro johtajanaan Sirpa Klapuri.

Ennen kevätpäivää klo 11-13 on seurakuntakodilla kenialaista makumaailmaa mukaileva arkilounas, jonka tuotto menee myös nimikkolähetin työn tukemiseen. Tarjolla on broilerikastiketta, riisiä, salaattipöytä sekä jälkiruokana Virpi Otienon välittämällä reseptillä leivottua kenialaista banaanikakkua kahvin kera.

Virpi Otieno työskentelee Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähettämänä Kenian evankelis-luterilaisen kirkon (ELCK) työyhteydessä opetustehtävissä Matongon teologisessa seminaarissa. Otieno opettaa erilaisia käytännön aineita lähinnä diakonissaopiskelijoille. Koulutetut kirkon työntekijät vievät sanomaa omien heimojensa ja kansojensa keskuuteen. 
Virpi Otieno on koulutukseltaan sosiaalialan ohjaaja, artenomi (AMK), ja asuu Kisumussa, Länsi-Keniassa.

Thu May 12 10:01:00 EEST 2022