Uutislistaukseen

Naispappipäätöksestä kulunut 40 vuotta

Arkkipiispa kirkolliskokouksessa: Sukupuoleen perustuva papin syrjintä ei ole sallittua, riippumatta virkakäsityksestä

Mieshenkilö puhujapöntössä kuulijakunnan edessä.

Arkkipiispa Tapio Luoma kirkolliskokouksen kyselytunnilla.

Tänään perjantaina 6.11.2026 on kulunut tasan 40 vuotta päätöksestä, jonka myötä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pappisvirkaan voidaan vihkiä sekä miehiä että naisia.

Tällä hetkellä seurakunnissa on töissä kaikkiaan 1887 pappia. Näistä 882 on miehiä ja 1005 naisia eli naispappien osuus seurakuntapapiston palvelussuhteista on 53 prosenttia.

Jotkut tahot kuitenkin edelleen kieltäytyvät yhteistyöstä naispuolisten pappien kanssa. Tämä kysymys nousi esille myös kirkolliskokouksen kyselytunnilla ja 16 edustajan allekirjoittaman keskustelualoitteen (ks. tiedote 5.11.2026) myötä 4.11.2026.

Arkkipiispa Tapio Luoman vastaukset kirkolliskokouksen kyselytunnilla antoivat selkeän viestin: sukupuoleen perustuva syrjintä ei ole Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa sallittua.

Arkkipiispa siteerasi piispainkokouksen asettaman työryhmän mietintöä vuodelta 2006:

”Tehdessään päätöksen pappisviran avaamisesta naisille kirkolliskokous ei päättänyt liittää kirkkolakiin omantunnonklausuulia, joka olisi mahdollistanut naispappeuteen torjuvasti suhtautuvien kieltäytymisen tietyistä työtehtävistä, erityisesti alttarilla tapahtuvasta yhteistyöstä.”

”Tämä tarkoittaa sitä, että minkäänlainen suora tai välillinen sukupuoleen perustuva poissulkeminen ei ole sallittua, riippumatta virkakäsityksestä”, arkkipiispa konkretisoi ja viittasi vuoden 2006 virkarakennetyöryhmän kannanottoon.

”Kirkolliskokouksen 40 vuotta sitten tekemään päätökseen sisältyvän ponnen tarkoitus oli pastoraalisesti mahdollistaa eri katsantokannoilla olevien työskenteleminen kirkossa. Tämä tarkoittaa sitä, että naisten pappeuteen torjuvasti suhtautuvilla on ’edelleen mahdollisuus työskennellä kirkossa, tulla vihityksi papiksi ja nimitetyksi kirkon virkoihin’. Ponsi kuitenkin ymmärretään väärin, jos sen katsotaan antavan papille, muulle viranhaltijalle tai työntekijälle oikeuden olla tekemättä kaikilla tasoilla yhteistyötä toisen viranhaltijan kanssa.”

Piispat ja kenttäpiispa julkaisivat 27.10. julkilausuman, jossa he kiittävät kaikkia, jotka ovat vastanneet kutsuun astua pappisvirkaan, sekä eri tahoja työstä, jota kirkossa on tehty yhteisen viran toteutumiseksi.

Historiallisessa kokouksessa 6.11.1986 puheenjohtajana toiminut tuolloinen arkkipiispa John Vikström pohtii evl.fi-sivun artikkelissa tilannetta tänä päivänä.

Fri Nov 06 13:27:14 EET 2026